torstai 21. maaliskuuta 2013

HOPE

"Usko on varmuus et aurinko nousee aina uudelleen Usko on varmuus kun rukoilen mua Isä kuuntelee usko niinkuin siemen se kasvaa piilossa. Usko on iloa rinnassain ja rauhan tunnetta." 


"jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran mikään ei olisi teille mahdotonta" 


Alotin tän postauksen lainauksilla. Usko on mun mielestä tosi yksinkertanen asia. Uskon kautta saadaan siunauksia Taivaalliselta Isältä. Mutta uskoon tarvitaan ehdottomasti myös tekoja. Me luettiin viime sunnuntaina mun isän kansssa uskosta yhdestä kirkon kirjasta. Ne asiat mitä me luettiin painui syvästi mun mieleen. Tiivistettynä Me luettiin että, me ihmiset haluamme saada asioita ilman, että teemmme niiden eteen mitään esim Haluamme olla lähellä Herraa, mutta emme paastoa emmekä rukoile. Tämän voi soveltaa ihan arkielämäänkin haluamme saada kokeesta hyvän numeron, mutta emme lue. Yritän nyt tehdä tässä asiassa muutosta. Ihanaa viikonloppuu kaikille <3 jo nyt koska viikonloppuna en ehdi postailla :(

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Mormonpardit parhaat pardit

Moikka lauantaina olin kirkon tapahtumassa superissa!! Oli tosi hauskaa!! :) Ja oli ihanaa nähdä kavereita ympäri suomee! En jaksa odottaa seuraavaa tapahtumaa :) Oon tosi pahoillani etten ehdi nyt pidempää postausta tehdä! :( Mutta ens kerralla sit (; ihanaa loppupäivää <3

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

"Se kuka ei ole tehnyt yhtään syntiä heittäköön ensimmäisen kiven"

Puhun tänään ihmisten tuomitsemisesta. On vaikeeta olla tuomitsematta ihmisiä. " Se kuka ei ole tehnyt yhtään syntiä heittääköön ensimmäisen kiven" Loppuen lopuksi me kaikki ollaan ihan samassa pisteessä eikä kukaan oo täydellinen. Itse syyllistyn tähän turhan usein. Se käsky joka itselle on helppo noudattaa voi toiselle olla vaikeaa. Tällä perusteella meillä ei ole mitään oikeutta tuomita ihmisiä ulkonäön, luonteen, sukupuolen tai synnynäisen vamman tai minkään muunkaan perusteella. Voin sanoa, että ei tämä käsky ole todellakaan helppo. Jumala on luonut jokaisen juuri sellaiseksi kuin mitä on ja omaksi kuvakseen. Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa. Ihanaa sunnuntaita kaikille <3

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ilman ajattelemista ei olis elämää

Viimeaikoina oon miettiny kuinka vahva mun usko mulla oikeestaan on. Musta tuntuu, että se heikkenee kokoajan ellei sitä kasvata ja tee niitä asiota mitkä sitä kasvattaa. Lähiaikoina oon miettiny tätä asiaa tosi paljon. Tiiän, että tää on tosi henkilökohtainen asia.  Olisi aivan ihanaa päästä temppeliin pian <3 Sieltä saa niin paljon voimaa. Myös oon miettiny sitä, että mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee siitä että kirjotan tämmöstä blogia joka ei oo mikää main-stream blogi se ei tee musta suosittuu, mutta ihan tosi se ei haittaa. Se riittää et kuitenkin on kavereita koulussa ja kirkossa ja muualla ihan tarpeeksi :) Ja Taivaan Isällekkään ei oo mitään välii onko suosittu vai ei. Sen silmissä kaikki ihmiset on samanarvoisia. Tälläsii ajatuksii mulla. Hyvii viikonloppuja <3                             



tiistai 5. maaliskuuta 2013

Lomalla viimeinkin nyt voi ottaa iisimmin

Loma tuli ja loma meni ihan liian nopeasti :( Jäin kaipaamaan lisälomaa. Temppeliinkään ei ehditty :(  Pahoittelut etten oo postaillu, mutta en ole jaksanut oikeen tehdä mitään muutakaan mieli on ollut vähän maassa. Tänäänkin jouduin lähtemään koulusta aikaisemmin, kun kertakaikkisesti ei millään jaksanut :(  Mutta nyt lomaan ! Siinä heti lauantaina tuli muutama pikkuinen yökylään. Ja ihana ystäväni Maria tuli yöksi sitten sunnuntaina käytiin kuvailemassa ulkona ja chillailtiin.Tessa heti perään maanantaina meijän hauskuus saattoi mennä vähän yli . Kummankin kanssa oli oikein hauskaa! Tiistaina käväistiin laivalla oltiin siellä ti-ke Tessa oli sitten siellä meidän kanssa Pidettiin oikein kunnolla kivaa!! :) Torstaina olin kavereitten kanssa Chill Housessa sielläkin oli tosi hauskaa! :) Lauantaina lähdin Essille yökylään ! :) Vietettiin kuus tuntii kaupungilla :) Ja loppuilta sitte chillailtiin :) Tuli myös valvottua vähän liikaa. Mut hauskaa oli! Sunnuntaina käytiin keravalla kirkossa. Ja sen jälkeen yhdellä tutulla mun vanhempien ja Essin kanssa siellä oli ehkä vähän turhankin hauskaa. 



LOPUKSI KUVIA TEIJÄN LUKIJOIDEN ILOKSI :)