torstai 31. tammikuuta 2013

POSTAUSIDEOITA



Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan kaipaan postausehdotuksia ! (: Mistä te lukijat haluaisitte mun kirjottavan :) ylhäällä on  2013 teema laulu nuorille :)

lauantai 19. tammikuuta 2013

MY FRIENDS

JENNY
Hauska, suorasanainen, valloittava persoona. Tutustuin Jennyyn kirkossa siskoni kautta.

RIMRim On mun kaveri koulusta mun luokalta. Rim on hyvää seuraa ja oon tutustunut Rimiin vasta tässä lähiaikoina.
HEIDI HEIDI on ihana ihminen hyvää seuraa jonka kanssa on aina hauskaa! Oon tuntenut Heidin jo aika kauan, mutta viime vuonna tutustuttiin silleen paremmin :)



TESSA on melkeen kuin mun sisko, perheenjäsen. Meillä on aina super hauskaa ja tepsu on parasta seuraa! ja Tessa on matkustellut meijän kanssa ihan kaikkialla! Me oltiin Tessan kanssa samalla luokalla 1-6 kunnes jouduttiin eri kouluihin :( Mutta me nähdään kyllä silti tosi usein! Perus sääntö on se on se, että se mikä on mun on myös Tessan :D Ja sillä perusteella Tessa myös tuntee mun kautta kaikkia mun kavereita.


SUVI
Suvi on aivan ihana ihminen ! Hyvää seuraa Suvin kanssa on aina hauskaa. Voi Suvi oot kertakaikkisesti niin ihana!


AYDA&JASSU

On mukavia ja hauskoja kavereita koulusta. Tutustuin heihin valinnaisaineitten kautta. 


 Taru eli Tarmo on ihana, mukava ja hyvää seuraa hänen kanssaan on aina tosi hauskaa! Pikku pahikseni ;)
SOFIA eli Soffu on aivaaaan ihana! Parasta liveseuraa ja chattaus-puheluseuraa myös. No Soffu on tosi hauska ja valloittava persoona mun soulsister ;) Ja Sofia tulee meille ens viikonloppuna <3 Ps: Meillä on Soffun kanssa iha oma kieli ;D

SUSANNA

Susanna eli Susse nn aivan ihana! ja esimerkillinen ihminen ja ystävä. Se on tosi harmi ettei nähä kovin usein. Meillä on Sussen kanssa ihan omat insidet mitä kukaan muu ei ymmärrä :D







SANNI

Sanni eli Santeri on on mukava ja hyvää seuraa ja mun hyvä kaveri ja hänen kanssaan on aina hauskaa! Tutustuin Sanniin kesällä :)

MELINA
Eli melkku on IHANA! Ja hyvä ystävä meillä on aina tosi hauskaa ja Melkku on hyvää seuraa!! Melkku ei oo samassa koulussa joten useimmiten nähään viikonloppusin :)


SARA  On IHANA ystävä :) Meillä on aina hauskaa Sara on hyvää seuraa! Saraa en näe kovin usein koska Saralla on paljon harrastuksii ja muuta! Olis kyllä kiva nähä useemmin <3
pPinja Tutustuin Pinjaan kesäkonffassa vuos sitten. Pinja on mukava ja ihana ja tosi hyvää seuraa! (:                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Tiia eli Tiianen on ihana ja tooosi hauska !! Ja iha hyvä kaveri! Tuli vähän ongelmii koneen kans...Niin en  nyt saanu tähän kuvaa. No mutta kuitenkin  Tiia asuu kuopiossa niin ei tuu kyllä kovin usein nähtyä! :( Tiia on Directioner ja Fanittaa vähä kaikkii laulajii mut en nyt saa mieleeni niitten nimii! :D


Anastasia Jonka oikee nimi ei oo siis se on aivan ihana ja tosi hyvä ystävä ja hyvää seuraa ehkä joskus vähä hullukin! :D Anastasian kanssa on tosi hauskaa aina!

Maria Marian oon tuntenut jo 9-vuotiaasta meillä Maria on hauska Ja Marian kanssa on aina tosi hauskaa! Ja Maria on hyvää seuraa!



Katarina eli Kata on mun kaveri koulusta.Kata on tosi ihana ihminen joskus vähän hullu! XD Katalla voi kertoo kaiken ja Kata on luotettava!

Lilja on kanssa kaveri mun koulusta Lilja on tosi mukava ja ihana ihminen Ehkä joskus vähän Crazy!
















torstai 10. tammikuuta 2013

Huone



Huone
(kirjoittanut Joshua Harris, suom. Iina Nieminen, Leena Silvennoinen)

 Tää on musta yks koskettavimmista tarinoista mitä oon lukenut. Kiiitos Millan joka tämän pyynnöstä mulle lähetti :) Olis hienoo jos mahdollisimman moni tän jaksais lukee :)

Tänne oli kirjoitettu kaikki tekemiseni hetki hetkeltä, isot ja pienet, niin yksityiskohtaisesti, ettei oma muistini pystynyt vetämään sille vertoja. Ihmetellen ja uteliaana sekä hieman peläten aloin sattumanvaraisesti avata kortistoja ja selailla niiden sisältöjä.
Jotkin toivat iloa ja suloisia muistoja, toiset häpeän ja katumuksen tunteen. Se oli niin voimakas, että minun oli katsottava olkani yli varmistaakseni, ettei kukaan muu ollut näkemässä. Arkisto, jossa luki ”Ystävät” oli sijoitettu ”Ystävät, joita olen pettänyt” viereen. Otsakkeet vaihtelivat arkisista oudompiin: ”Lukemani kirjat”, ”Kertomani valheet”, ”Jakamani 

lohtu”, ”Vitsit, joille olen nauranut”.
Jotkut olivat todella huvittavia tarkkuudessaan: ”Asiat, joista olen huutanut sisaruksilleni”. Toisille en voinut nauraa: ”Asiat, joita olen tehnyt suutuspäissäni”, ”Asiat, jotka olen mumissut itsekseni vanhemmistani”. Yllätyin yhä uudelleen ja uudelleen sisällöistä.
Usein kortistoissa oli paljon enemmän kuin oletin - joskus taas vähemmän kuin olin toivonut. Olin aivan uupunut elämäni asioiden paljoudesta. Oliko todella mahdollista, että minulla oli ollut aikaa 17 vuotenani kirjoittaa jokainen näistä tuhansista tai ehkä miljoonista korteista? Mutta jokainen kortti kertoi totuuden.
 

Kortit oli kirjoitettu omalla käsialallani. Jokaisessa oli minun allekirjoitukseni. Kun avasin kortiston, jossa luki: ”Kuuntelemani kappaleet”, huomasin kortteja olevan valtavan määrän. Kortit oli pakattu ahtaasti ja siltikään en kahden tai kolmen metrin jälkeen voinut nähdä kortiston toista päätä. Suljin sen häpeissäni: en musiikin laadun, vaan niihin tuhlatun ajan tähden. Kun tulin kortistoon ”Himokkaat ajatukset”, tunsin kylmän väristyksen ruumiissani. Vedin laatikkoa ulos vain parin senttimetrin verran, sillä en ollut lainkaan halukas tutkimaan sen kokoa, ja otin esiin yhden korteista. Sen yksityiskohtainen kuvaus puistatti minua. Voin pahoin ajatellessani, että sellainenkin hetki oli taltioitu.
 

Nöyryytyksen ja suuttumuksen tunne täytti minut. Vain yksi ajatus valtasi mieleni : ”Kukaan ei ikinä saa nähdä näitä kortteja! Kukaan ei ikinä saa nähdä tätä huonetta! Minun on tuhottava kaikki!” Järjettömässä vimmassa tempaisin kortiston auki. Sen koolla ei ollut enää väliä. Minun oli tyhjennettävä laatikko ja poltettava kortit. Mutta kun otin toisesta päästä kiinni survoakseni kortteja lattialle, en pystynyt siirtämään yhtäkään. Tulin epätoivoiseksi ja vedin esiin yhden kortin vain huomatakseni sen olevan teräksenkovaa yrittäessäni repiä sitä rikki. 
Voitettuna ja täysin avuttomana työnsin kortiston paikalleen. Nojatessani otsaani seinään päästin pitkän, itsesäälintäyteisen huokauksen. Samalla näin sen: ”Ihmiset, joille olen kertonut evankeliumista”. Vedin oli kirkkaampi kuin sen ympärillä olevat, uudempi ja lähes käyttämätön. Vedin sen auki ja käsiini tipahti pieni, ehkä 10 cm:n laatikko. Pystyin laskemaan sen sisältämien korttien määrän yhden käden sormilla. Silloin kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani. Nyyhkin niin syvästi, että tunsin kipua vatsassani ja sitten kaikkialla. Valuin polvilleni ja itkin.
 

Itkin häpeästä, musertavasta katumuksentunteesta. Hyllyrivit kieppuivat kyynelten täyttämissä silmissäni. Kukaan ei ikinä, ikinä saa tietää tästä huoneesta. Minun täytyy lukita se ja piilottaa avain. Silloin kyynelteni läpi näin Hänen astuvan huoneeseen.
Ei, ei Häntä. Ei tänne. Voi, kuka tahansa muu kuin Jeesus. Katsoin neuvottomana, kun Hän alkoi avata laatikoita ja lukea kortteja. En kestänyt odottaa hänen reaktiotaan. Niinä hetkinä kun uskaltauduin katsomaan Hänen kasvojaan, näin surun, joka mursi sydämeni. Hän näytti vaistomaisesti käyvän läpi kaikkein pahimmat kortistot. Miksi Hänen täytyi lukea jokainen?
 

Lopulta Hän kääntyi ja katsoi minuun huoneen poikki. Hänen katseessaan oli sääliä, mutta se ei saanut minua suuttumaan. Painoin pääni ja peitin kasvot käsiini. Aloin taas itkeä. Hän käveli luokseni ja pani kätensä ympärilleni. Hän olisi voinut sanoa paljon, mutta Hän ei sanonut sanaakaan. Hän vain itki kanssani. Sitten hän irrotti kätensä ja käveli arkistoseinän luo. Aloittaen huoneen toisesta päästä hän veti ulos kortiston, yhden kerrallaan ja alkoi kirjoittaa nimikirjoituksiaan minun nimeni päälle. ”Ei!”, huusin rynnäten hänen luokseen.
 

Kaikki, mitä pystyin sanomaan oli ”Ei, ei!” ottaessani Häneltä kortin. Hänen nimensä ei pitäisi olla näissä korteissa. Mutta niihin oli kirjoitettu voimakkaalla ja tummalla, tuoreella punaisella. Jeesuksen nimi peitti omani. Se oli kirjoitettu Hänen verellään.
 

Hän otti hellästi kortin takaisin. Hymyillen surullisesti Hän jatkoi korttien allekirjoittamista. En tule koskaan ymmärtämään, miten Hän teki sen niin nopeasti, sillä samassa hetkessä 
kuulin hänen sulkevan viimeisen kortiston ja kävelevän luokseni. Hän laski kätensä hartioilleni ja sanoi: ”Se on täytetty.”
Nousin ylös ja hän johdatti minut ulos huoneesta. Huoneessa ei ollut lukkoa.
Vielä on kortteja kirjoittamatta.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Pardit on parhaat

Koska lupasin tehdä tästä Uv-konffasta monta postausta niin tää on nyt sitten viimeinen:) Vaikka aikaisempien postausten perusteella luulis et se konffa oli pelkkää hengellistä näin ei suinkaan ollut :)  Siellä oli myös tanssit ja disco niissä oli superhauskaa!Discossa tanssin lähes koko ajan! ja tansseissa hengailin monissa eri porukoissa ja oli tosi hauskaa! :) Ja lähin sieltä pari kertaa toisen kerran Sofian kanssa seikkailemaan alakertaan :D   Ja toiminnallisia toimintoja esim kynsien laittoo pinjatan tekoo ja sählyä ja peliluokka :) Ite  olin peliluokassa 2 kertaa :) Ja kynsienlaitto luokassa mutta katoin vaan kun muut kaverit lakkas kynsii :D Sit oli vähäsen vapaa aikaa niin pelattiin Suvin Heidin ja Empun kanssa Sanajahtia tai kuunneltiin Pardit on parhaat :P Nukuin Konffassa Jofin kanssa samalla patjalla mutta se vähän lössähti nii aamulla fiilis oli, kun olis nukkunu lattialla. Koko konffan ajan soi kyseinen biisi päässä :D otsikkokin viittaa siihen. Valvottuu ei tullu käytännössä yhtään koska valvojat meijän huoneessa oli tosi tiukkoja :( Mutta no ainakaan ei tullu lisää univelkoja. Koko ajan oli tosi hauskaa! Sain uusii kavereita ja tutustuin uusiin tyyppeihin ja paremmin vanhoihin kavereihin mut haikeeta oli jättää kaverit :(  Ens vuonna sitte taas. Mut ennen sitä kesäkuussa heti EFY joka kestääkin jopa ma-la :) Ps.Kaikki myös ei jäsenet ovat tervetulleita konffiin jos sitoutuvat noudattamaan niitä tasovaatimuksia mitä siellä on :)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Miksi käyn kirkossa ?

Ehkä joitakuita mietityttää miksi käyn kirkossa niin kerron nyt sitten ajatuksia siihen liittyen.

Mä uskon, että tää kirkko mihin kuulun on tosi.
Mä uskon ,että noudattamalla käskyjä käymällä kirkossa jne. Voin tuntee todellista ja pysyvää onnee.
Mä uskon, että meillä on oikeesti Taivaan Isä joka tuntee meidät ja rakastaa jokaista meijän valinnoista riippumatta.
Mulla on oma todistus näistä asiosta.
 Oon tosi kiitollinen siitä, että sain syntyy perheeseen missä oli jo evankeliumi

Mä uskon ,että kaikki mitä Profeetta puhuu tulee Herralta.
Mä uskon ,että jos mä tai me noudatetaan käskyjä ja tasovaatimuksia niin me saadaan siunauksia siitä.

Tässä oli vähän niinkun mun todistus :)
 

torstai 3. tammikuuta 2013

Konffa kuvapostaus! :)

















Päivää Eevi...:D







My friend we are crazygirls...













My bff love you<3

Emppu oot ihana ystävä




Love u Marko <3






Ihanat ootte.


My friend

Kiitti kuvast Jassu ;)

Discosta :)



My friends


My friends






My friends :) Ihanii ootte